Banaanilättyjä ja taatelikermaa

Banaaniletut eivät ole mikään uusi juttu, mutta vasta nyt tajusin, kuinka herkullisia ne voivat olla ihan oikeasti. Kokeilin joskus muinoin tehdä banaanilettuja siten, että soseutin vain haarukalla banaanin, sekoitin sen kananmunaan ja paistoin. Kaiken lukemani hehkutuksen jälkeen odotin niin herkullista makuelämystä, että hienoisesti banaaniin vivahtava munakas oli pieni pettymys. Nyt kun olen pohdiskellut näitä herkkuja ilman lisättyä sokeria, tuli sopivasti vastaan hyvältä vaikuttava banskupannareiden ohje ja päätin testata homman uudemman kerran. Kyllä muuten maistui!

Banaanilättyihin käyttämäni ainekset:

• 2 banaania
• 4 kananmunaa
• 1/2 tl leivinjauhetta
• ripaus ruususuolaa, ceylonkanelia
• paistamiseen kookosöljyä

Sekoitin ainekset keskenään tehosekoittimessa, kun en omista sauvasekoitinta. Paistoin letut pienellä paistinpannulla kookosöljyssä, joka antoi oman maukkaan vivahteensa lettuun.

Letut maistuivat ihan sellaisenaan, eivätkä lapsetkaan kyselleet päälle sokeria tai hilloa. Halusin kuitenkin kokeilla lettujen lisukkeena taatelikermaa, jota olin pari päivää aikaisemmin kaavaillut kokeiltavien herkkujen listalle. Olin tehnyt hakuja sanoilla taatelikerma ja taatelivaahto, ajatuksena katsella, miten muut ovat kokeilleet näitä aineksia yhdistää. Tässä blogissa tuli vastaan käsite taatelikinuski ja sehän upposi suoraan meikäläisen herkkuhermoon. Blogista ei löytynyt tarkkaa ohjetta, eikä linkki alkuperäiseen ohjeeseen enää toiminut, mutta tein oman kokeiluni ihan vain sekoittamalla ainekset tehosekoittimessa.

Taatelikermaan käyttämäni ainekset

• paketti puolikuivattuja taateleita
• 1-2 dl kookoskermaa

En kiireessä ehtinyt liottaa taateleita, joten niiden sekoittaminen tehosekoittimessa oli hieman aikaa vievää, kun massa ei meinannut laskeutua teriä kohti. Sauvasekoittimella tämä olisi ehkä käynyt helpommin. Lopputulos kuitenkin onnistui näinkin, kun oli riittävästi motivaatiota auttaa sekoittamista välillä lusikalla painelemalla. Ja kuten epäilinkin, tämä taatelikerma sopi erinoimaisesti banaanilettujen päälliseksi.

Voin lämpimästi suositella herkkuhetkeä banaanilettujen parissa - ekstralisukkeella tai ilman :)

Herkkupäiviä!

Olen tässä useamman viikon noudattanut ruokavaliota, jonka tarkoitus on ollut tukea toipumistani viheliäisistä homeoireista ja tuon h-alkuisen myrkyn laukaisemasta sairaudesta. Ensimmäinen tekemäni ruokavaliomuutos oli lisätyn sokerin pois jättäminen. Pojan diabetes-diagnoosin jälkeen - toettuani ensireaktiona syntyneestä vihasta sokeria kohtaan - lipsuin melko hallitsemattomaan sokerin mättämiseen. Verensokerimittausten, hiilarilaskentojen ja insuliinipistosten vaikutus omaan arkeeni oli se, että en ehtinyt ja jaksanut miettiä, mitä syön. Väsyneenä sitten söin suklaata, keksiä, pullaa...mitä nyt sattui sopivasti löytymään kaapista. Tai kaupan pullatiskiltä.

Sitten riitti. Oma olo alkoi olla tukkoinen ja keho väsynyt. Muistin myös, että jaksaakseni käydä taas pian töissä, minun pitäisi saada se kuuluisa tulehdustila kehostani taltutettua, eikä ruokkia sitä entisestään. Joten hus pois valkoinen sokeri! Olen lueskellut tekstejä anti-inflammatorisesta ruokavaliosta (esimerkiksi täältä), ja se on vahvistanut monia ajatuksiani tulevien ruokavaliomuutosten suhteen.

Sokerin kanssa samaa matkaa sai lähteä lipettiin myös vehnä. Se on mielestäni toiminut kehossani samalla tavalla kuin sokeri; sen syömisen jälkeen tulee usein olo "mitäs sitten söisin". Lopulta päädyin noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota, koska tiesin monen homealtistuneen saaneen siitä apua toipumiseen.

Käytännössä ruokavalioni on nyt myös hiivaton, ja lisäksi olen rajoittanut punaisen lihan määrää. Vastaavasti olen lisännyt kasvisten osuutta ja yritän muistaa ne säännölliset kala-ateriat. Lasillinen appelsiinituoremehua silloin tällöin sopii hyvin, enkä romahda ruokavalion epäonnistumisesta vaikka jossain tuotteessa sattuisi tuoteluettelossa olemaan sana 'sokeri' - kunhan se nyt ei ole ihan ensimmäisenä. Ja kyllä, hedelmissä ja marjoissakin on sokeria - hyvä niin, sillä hyvässä muodossa se on oikein oiva polttoaine.

Tuoteluettelosta tulikin mieleeni, että lisäaineet ovat myös niin sanotusti suurennuslasin alla. Luin jostain netin uumenista ajatuksen siitä, että ruoanlaitossa pitäisi käyttää enemmän raaka-aineita ja vähemmän tuotteita. Näinhän se on. Mitä paremmin haluaa olla perillä siitä, mitä lautaselleen asettelee ja sitä kautta laittaa suuhunsa, sitä yksinkertaisempia ja puhtaampia raaka-aineita kannattaa etsiä.

Ruokavaliomuutokseni suurin osatekijä taitaa olla se, mitä on tapahtunut korvien välissä; suhtautumisessa ruokaan ja ennen kaikkea herkutteluun. Olen pyöritellyt päässäni hassua ajatusta siitä, että sokerilla ja vehnällä olen tarjonnut herkkupäiviä vain makuaistille, mutta toisenlaisilla herkuilla myös muu elimistö saa osansa herkkupäivästä. Ja minkälainen se sellainen herkkupäivä on, jossa makunautinnon jälkeen vatsa turpoilee ja väsymys iskee päälle!

En ole tässä ruokavaliossa niin fanaattinen, ettenkö voisi siitä joiltain osin joissain tilanteissa joustaa. Kun huushollimme ovella kolkutteli vatsatauti, varauduin sen mukana tuomaan erakkoelämään ostamalla helppoja ruokia, kuten nakkeja (maistuu varmimmin myös nuorimmaiselle ja takaa suolan saannin) sekä mehua (sokeria, jos ei ruoka maistu). Grillimakkara kuuluu jopa minun kesääni siinä määrin, että parit broilermakkarat on jo tullut siskon ja lasten kanssa grillailtua. Tarkoitus on tässä muuttaa omaa ruoka-ajatusmaailmaa sellaiseksi, että muutos on luonteeltaan pysyvämpi eikä hetkellinen "hampaat irvessä kärsitään nälässä" -kuuri. Yksi muutos olisi tarkoitus vielä ottaa kokeiluun, ja se on maidottomuus.

Ps. Niin se tärkein kysymys kai on, että onko ruokavaliomuutoksista ollut apua? On! Jo muutaman päivän jälkeen olo keveni turvotuksen vähentyessä. Vähitellen sormien nivelet ovat alkaneet toimia kevyemmin, eikä isoja niveliä säre. Kaupanpäällisenä on painokin tippunut pari kiloa. Jos haluan oireiden pysyvän minimissä, minun pitää välttää home- ja kemikaalialtistuksia. Jos en vältä, tunnen sen ensimmäisenä yleisessä olotilassa ja nivelissä, eikä tätä oireilua voi estää pelkällä ruokavaliolla. Esimerkiksi tässä nyt kirjoittaessani tunnen nivelissä pientä jäykkyyttä sekä poden hienoista turvotusta ja kokovartaloväsymystä. Tiedän altistuneeni lähipäivinä sisäilman epäpuhtauksille, ja kun tietty raja tulee täyteen, alkavat oireet. Summa summarum: oikeanlainen ruokavalio voi tukea elimistön toipumista ja puhdistumista epäpuhtauksista, mutta ensisijainen keino edistää toipumista on pysyä pois altisteista.

Pps. Kaikki kuvissa näkyvät herkut ovat nykyisen ruokavalioni mukaisia sallittuja herkkuja, joita nauttiessa voi vielä makunautinnon jälkeenkin olla hyvillä mielin!

Sokeria ja sisäilmaongelmia

Olen tässä pyöritellyt muutamia aiheita mielessäni, ja miettinyt, mistä niistä seuraavaksi kirjoittaisin. Ryhtyisinkö kertomaan parin viikon takaisesta lääkärikäynnistäni ja lääkärin ehdotuksesta harkita työkuvan muutosta tai tarvittaessa ammatinvaihtoa. Vai olisiko aika pukea sanoiksi ajatukset siitä, kuinka kokonaisvaltaisesta kriisistä sisäilmasairaudessa on kyse ja kuinka se vaikuttaa jokaisella elämän osa-alueella. Mielelläni kirjoittaisin myös ihanasta esimiehestäni ja työtiimistäni, joka arvostaa ammattitaitoani ja on valmis tukemaan minua tämän sisäilmasairauteni kanssa. Vähemmän mielelläni voisin kertoa siitä, että kävin videovuokraamossa hakemassa lapsille pari hiihtolomaleffaa ja ostin samalla irtokarkkeja...

Hoidetaan nyt ensin pois alta tuo viimeisin kohta, eli se kuinka menin oikein tieten tahtoen yllyttämään matalaa tulehdustilaa, joka oireiden perusteella näyttäisi kehoani jälleen valloittavan. Siis tunnustan ostaneeni irtokarkkeja itselleni. Tunsin oloni todella tyhmäksi karkkeja kerätessäni, eikä tuo tunne lieventynyt kulkiessani valmis karkkipussi kädessä takaisin autolle pitkin kauppakeskuksen parfyymintuoksuisia käytäviä. Autossa söin ensimmäiset karkit ja ajattelin edelleen, miten tyhmää se oli. Mieleen tuli myös ajatus, että ei ole ihme jos ihmiset eivät pääse eroon vakavista riippuvuuksista, kun itsekin sorrun tähän vanhaan tuttuun stressinlievityskeinoon stressin ylittäessä tietyn tason. Tätä kyllä edelsi pehmeälasku typeryyteen, koska olin ollut useamman päivän kotona kuumeisten lasten kanssa ja syönyt ohimennen sitä mitä eteen tuli. Edellisenä päivänä eteen tuli miehen työpaikaltaan saama joulusuklaa, anopin tuomat hedelmäkarkit ja pari suklaamuffinia. Sellaista nopeaa ja helppoa syötävää, jolla voi täyttää vatsaansa ohimennen samalla, kun kantaa kuumeesta tärisevää kaksivuotiasta sylissään.

Nuorimmainen lapsista ei kipeänä viihtynyt hetkeäkään muualla kuin sylissäni. Lattialle itkevänä jättäminen ei ollut vaihtoehto, koska itkusta ja huudosta olisi seurannut yskänpuuska, joka olisi huipentunut limaiseen oksennukseen. Koettu sekin. Sitä paitsi onhan se nyt hurjan hellyttävä luottamuksen ele, kun pieni lapsi kurjassa olossaan ojentaa kätensä ylös äitiä kohti ja uskoo todella, että tähän syliin pääsemällä kurjuus voi kadota. Että tämä äiti tässä pystyy sen olon parantamaan. Voisi luulla, että siinä on äidillä aika kovat paineet tehdä taikojaan, mutta syliin nostaminen ja halaaminen...ne on kyllä ihmetaikoja ne!

Selitykseni irtokarkkiostokselleni on siis stressi. Helpottiko imeläntuoksuisen paperipussin tyhjentäminen jollain tavalla fyysistä oloa ja särkyjä? Asteikolla viidestä kymmeneen annan nelosen. Helpottiko se henkistä oloa ja lievensikö stressiä? Mietitäänpä: Sokeria, lisäaineita, väriaineita... Jo niiden ensimmäisten autossa syötyjen karkkien jälkeen alkoi tulla huono olo. Ihmekös tuo, kun edellisen kerran tuollaisia väriainesokeripalasia on tullut syötyä joskus joulukuun puolella. Seuraavan päivän suklaalevyn ensimmäisistä palasista tuli kyllä vähän hyvä mieli, mutta viimeisten palasten kohdalla ei enää niinkään.

Ja kun ruokavaliosta hallitsemattomasti joustettiin, niin samaan konkurssiin kannatti tietenkin lipsua myös vehnättömyyden periaatteesta. Äitiä ei houkutellut sipulin pilkkominen ja jauhelihan ruskistaminen yhdellä kädellä toisen käden kannatellessa liki 14-kiloista liikkuvaa painoa. Onneksi muutamalla klikkauksella sain itselle sekä kuumepotilaille päivällisen lähipitseriasta suoraan kotiovelle. Perjantai-illan pizza-piknik sopi hyvin koko jengille!

Niin että nyt on pumpattu kroppaan sokeria ja vehnää. Molemmat aineksia, joista oma elimistöni ei varsinaisesti kiitä, ja joiden janoaminen ei syömällä lopu. Typerää. Tästä sitten korjausliikettä suunnittelemaan ja sokerittomuuslinjaa kiristämään niin maan perusteellisesti! Maaliskuussa olisi joku kyykkyhaastekin - mukana jos polvet kestää!

Ps. Ei tämä lipsumiseen johtanut stressitila pelkästä lasten sairastelusta johdu. Se on vain pisara meressä, jossa vähän isompia pisaroita ovat omien niveloireiden paheneminen ja siihen liittyvät monet tekijät. Oireilu on nyt siinä mallilla, että meidän sisäilmaremontti tarvitsee selvästi vielä lisähiontaa; jonkinlaista hienosäätöä. Iso kysymys on se, että pystynkö oireideni kanssa asumaan meidän omassa kodissa tuota hienosäätöä suunniteltaessa ja toteutettaessa, vai onko aika ottaa taas jalat alle ja palata vasta kun on hienot säädöt tehty. Näitä pohtiessa meinaa väkisinkin sokerimonsteri nostaa päätään.

Pps. Millä järkevillä keinoilla sinä saat stressin hallintaan? Tai mihin vähemmän järkevään sorrut silloin, kun stressinhallinta ei onnistukaan?

Taateli-banaani-suklaakakku ripauksella kookosta

Aloitin tämän vuoden sokerittomalla tammikuulla, joka omalla kohdallani tarkoitti lisätyn sokerin hylkäämistä tai ainakin minimointia. Karkkien, suklaan, jäätelön, leivosten ja muiden kiistatta herkuiksi luettavien tuotteiden kohdalla olin aivan ehdoton. Lisäksi tarkkailin tuttujen(kin) elintarvikkeiden tuoteselosteita ja pääasiassa jätin syömättä tuotteet, jonka ainesosana oli lueteltu sokeri. Halusin haastaa itseni huomaamaan, missä kaikessa piilosokeria on - ja kuinka kirjaimellisesti piilossa se voi olla. Hedelmien ja marjojen syöntiä en rajoittanut, vaan yritin jopa lisätä osana yleistä ruokaremonttiani.

Tammikuu meni, mutta minulla ei ole aikomustakaan palata tuttuun "suklaalevy illassa ja karkkipussi jälkkäriksi" -meininkiin. Suurin motivaattori tässä on nyt kehon tulehdustilan korjaaminen. Siinä missä homealtisteiden välttäminen on toipumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, voin yrittää vahvistaa myös kehoni suojaa noita altisteita vastaan, tai ainakin auttaa kehoa toipumaan välttämällä tulehduksen ruokkimista entisestään. Siispä sokeri on suurennuslasin alla. Saman suurennuslasin alle on päätymässä kokeiluluontoisesti myös gluteeni. Moni homeherkkyyteen sairastunut on saanut helpotusta oireisiin gluteenittomalla ruokavaliolla tai lähes kaikista viljoista luopumalla. Oma linjaukseni ruokavalion suhteen muodostuu tässä vähitellen kokeilemalla ja vointia seuraamalla. Kirjoittelen jossain vaiheessa jonkinlaisen olen mitä syön -aiheisen postauksen. Tämän enempää en viitsi herkkupostausta pohjustaa ruokavalion terveellisyydestä kirjoittamalla. Tulevat kuvat (tämän päivän lounaastani) söisivät kuitenkin uskottavuuttani kaiken järkevään syömiseen liittyvän suhteen.

 

Elämä ilman lisättyä sokeria ei suinkaan tarkoita elämää ilman herkkuja. Joskus sitä haluaa herkutella vähän raskaamman kaavan mukaan ja välillä iskee sellainenkin makeanhimo, että tekisi mieli kaivaa kaapista juuri ennen vuodenvaihdetta sinne sullotut karkkisäkit. Sammuttaakseni tuon makeannälän jollain sallitulla herkulla, olen tehnyt netin ihmemaailmassa hakuja koskien sokeritonta leivontaa. Viime viikolla testiin pääsi taateli-banaani-kakku, johon löysin ohjeen tästä blogista, jonka kirjoittaja on muokannut oman ohjeensa tästä kakusta. Omaan versiooni tein myös pari muutosta, kuten vaihdoin kahvin tilalle nesteeksi kookoskerman.

 

Herkkua ilman lisättyä sokeria, olkaa hyvät!

 

Taateli-banaani-suklaakakku ripauksella kookosta

1 paketti taateleita ("tiiliskivi", 250g)

2 dl kookoskermaa

2 dl vettä

3 kypsää banaania

1 dl turkkilaista jogurttia

2 kananmunaa

2 dl kookosjauhoa

2 dl perunajauhoa

0,5 dl kaakaojauhetta

2 tl ruokasoodaa

1 tl (Ceylon)kanelia

(vuoan voiteluun esim. juoksevaa margariinia)

(koristeluun kookoshiutaleita)

 

 

 

Paloittele taatelikuutio pieniksi, laita palaset kattilaan ja lisää kookoskerma sekä vesi. Kuumenna sekoittaen kunnes taatelit ovat pehmenneet ja seos muuttuu paksummaksi. Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä hetken aikaa. Soseuta banaanit haarukalla ja lisää sose kattilaan taateliseokseen. Lisää joukkoon turkkilainen jogurtti ja kananmunat. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne kattilaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada voideltuun vuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa 30-50 minuuttia vuoan koosta riippuen. (Tätä omaa kakkuani paistoin noin 45 minuuttia, seuraavaa laakeampaan vuokaan tehtyä versiota noin 35 minuuttia.)

 

 

Banaani ja turkkilainen jogurtti antavat kakulle mehevyyttä

 

 

Usein tällaisessa tuhdissa kakussa on mukana sekä sokeria että vehnäjauhoja. Monille tuo yhdistelmä tekee nopeasti ähkyn ja turvonneen olon. Tästä kakusta sellaista oloa sen sijaan ei tullut, vaikka söin sitä (lounaaksi) melko ison palan kaksi reilua palaa ja yhden siivun vielä palanpainikkeeksi.