Sisäilma - kerta kiellon päälle

Haluan vielä tällä postauksella käyttää lyhyen puheenvuoron keskustelussa ihmisten oikeudesta sisäilmaan, joka ei sairastuta. Kirjoitin nämä mietteet jo paperipussi -kamppiksen alkuvaiheessa, kun mietin kuinka paljon (tai vähän) osallistujia tällainen kampanja kerää. Teksti on odotellut julkaisua, kuten muutama muukin aloittamani teksti. Tämä kulunut viikko on mennyt yllättäen vähän muita asioita miettiessä ja hoitaessa. Kirjoitan siitä lisää, kun ajatus taas luistaa...

Mutta tästä sisäilma-asiasta sanon nyt pari sanaa:

Sisäilmasairaus ei ole mikään harrastus ja sisäilma ei ole mikään sisäpiirin juttu, johon osa pääsee messiin, osa ei. Tässä puhutaan sisäilmasta. ILMASTA. Sitä, jota me kaikki hengitämme. Ja jotta sillä ilmalla olisi kiva täyttää keuhkot ja antaa sen olla kosketuksissa oman ihon kanssa, olisi ihanteellista jos se olisi sellaista mahdollisimman puhdasta. Harvoin se on täysin puhdasta, mutta joskus se on sisätiloissa erilaisista syistä hyvinkin epäterveellistä. Silloin toiset sairastuvat siitä, joku nopeammin, joku myöhemmin, joku ei ollenkaan.

Sisäilmasairaus on aika pitkä sana, ja ehkä vähän sitkeä pureskeltava sellaiselle, jota asia ei henkilökohtaisesti ole koskettanut. Sairastuminen sisäilmasta. Siis mistä? Miten joku voi sairastua ilmasta? Aika helposti voi, jos sitä "raitista" ilmaa hengitellessään saa lisäbonuksena annoksen hometoksiineja, bakteereita, kemikaaleja, materiaalipäästöjä... Jos on rakennettu huonosti, rakennettu kiireellä, jätetty kosteutta... Jos on huono ilmanvaihto, ilmavuotoja, suuripäästöisiä materiaaleja, kosteusvaurioita...

Puhdas sisäilma on jokaisen oikeus. Siitä puhuvat luonnollisesti eniten ne, jotka ovat saaneet tuntea nahoissaan (ja keuhkoissaan, nivelissään, silmissään, toimintakyvyssään...) epäpuhtaan ilman seuraukset. Muutoksia on kuitenkin vaikea saada aikaan, jos asia jää pyörimään vain sairastuneiden huulille. Isompia edistysaskeleita syntyisi, jos jokainen miettisi, miten voi itse edesauttaa sisäilman terveellisyyttä. Työpaikalla, kotona, taloyhtiössä, kouluissa, julkisissa tiloissa... Työnantajana, työkaverina, terveydenhuollon ammattilaisena, rakennusalan ammattilaisena, perheenjäsenenä, lähimmäisenä...

Näiden sanojen tarkoitus oli vain muistuttaa, että tässä on todella kysymys yhteisestä asiasta. Mikä voisi olla sinun sisäilmatekosi tänään?

Ja vielä kerran: Osallistumalla Facebookissa kampanjaan et sitoudu kulkemaan paperipussi päässä tulevaan kesään asti, et joudu vaeltamaan räntäsateessa mielenilmaisussa, et lupaudu kuvaamaan koko perhettäsi pussi päässä, et ole velvoitettu puhumaan kampanjan aikana pelkästä sisäilmasta, etkä (todennäköisesti) tule leimatuksi homeharhaiseksi. Sen sijaan klikkaamalla "osallistun" osoitat hyvin monelle ihmiselle, että välität tästä yhteisestä asiasta; että välität sairastuneesta tutusta tai tuntemattomasta.

Paperipussihaaste Sinulle!

Jaoin muutama päivä sitten kirjoituksen paperipusseista sisäilmasairaiden hoidossa. Tuo sanapari saa muuten jo kirjoitettuna toisaalta huvittumaan ja toisaalta näkemään punaista, puhumattakaan siitä, että kuulee jonkun saaneen ohjeeksi hoitaa sisäilmaoireitaan paperipussilla. Ennen kuin jatkan, haluan sanoa, että en väheksy paperipussiin hengittelyn apua silloin, kun ihminen hyperventiloi tai muusta syystä tarvitsee rauhoittuakseen tuota ruskeaa rapisevaa pussia. Ei paperipussissa mitään pahaa ole.

Ja nyt kun olen tehnyt selväksi hyväksyväni paperipussit sellaisena kuin ne ovat, haluan edelleen todeta, että huonon sisäilman aiheuttama oireilu ei ole hengitysharjoituksilla korjattavissa. On aivan eri asia helpottaa jonkin oireen sietämistä, kuin kuvitella koko oireen tai jopa sairauden poistuneen. Kun elimistö yrittää soittaa hälytyskelloja kärsiessään toksiinien haitoista, voi niitä kelloja tietysti yrittää "torkuttaa" erilaisin menetelmin, mutta uskon, että jossain vaiheessa raja tulee vastaan. Ei ihmisen elimistö voi kestää loputonta myrkkykuormaa ilman reaktioita. Ja ainakin minun kotona kohtaamani homevieraat olivat myrkkyjä tuottavia tyyppejä. Sittemmin näiden tyyppien jonkinasteisia sukulaisia on tullut vastaan vähän siellä sun täällä, ja vaikka kuinka hymyilisin kuin Naantalin aurinko, niin päätä tai poskionteloita alkaa särkeä, kurkku saattaa kipeytyä ja mikä erikoisinta; sormien niveliin voi tulla pistelevää särkyä.

Liian moni sisäilmasta sairastunut on kokenut väheksyntää hakeutuessaan oireidensa kanssa lääkäriin. Itsekin olen sairastumiseni jälkeen tavannut hyvin monta eri lääkäriä, joukossa yleislääkäreitä, keuhkolääkäreitä, reumalääkäreitä, infektiolääkäreitä, työterveyslääkäreitä. Joka kerta, kun olen kertonut oireideni historiaa, olen jollain tasolla jännittänyt lääkärin reaktiota - etenkin jos päädyn varovasti mainitsemaan sanan "home". Reaktioita on ollut monenlaisia, mutta kyllä olen useammassa katseessa nähnyt sen epäuskoisen pilkkeen. Eikä kyse ole vain katseesta, vaan myös eleistä ja sanoista. On kuunneltu, kun sanon epäileväni homealtistusta syypääksi tiettyihin oireisiin, ja sitten nyökkäyksen tai olankohautuksen jälkeen siirrytty takaisin "varsinaiseen aiheeseen". Nämä ovat olleet tilanteita, joissa on tuntunut, että olisin homealtistuksen mainitsemisen sijaan voinut siihen keskustelun keskelle iskeä toteamuksen "näin tuolla kadun varrella valkoisen koiran" ja sitten kuulija jatkaisi; "Aivan. No mutta tästä kortisonilääkkeestä...".

On ollut onneksi myös niitä kohtaamisia, joissa ollaan yhdessä löydetty yhteyksiä altistusten ja oireiden väliltä. Näissä kohtaamisissa lääkärin lähtökohtana on ollut se, että potilas ei sepitä tarinoita oireista kertoessaan. Tällaisia kohtaamisia pitäisi olla enemmän. Niin ja ihan yhtä lailla myös kohtaamiset ihan tavallisten ihmisten kanssa voivat olla hyvin vaihtelevia riippuen siitä, minkälainen suhtautuminen heillä on sisäilman aiheuttamiin sairauksiin. Puhutaan kuitenkin oireilusta, johon edelleen osa "uskoo" ja osa "ei usko".



7-vuotias lähettää sydämellisiä
terveisiä oman
paperipussinsa kanssa

Jostain syystä vieläkin näiden sisäilmaongelmien kanssa joutuu kohtaamaan hyssyttelyä ja maton alle lakaisua. Aiheen aktiivisella esillä pitämisellä ja tutuksi tekemisellä voidaan ottaa hitaita, mutta varmoja askeleita sitä kohti, että tulevaisuudessa kyseessä ei olisi "tuntematon mörkö". Joten mitäpä jos maton alle lakaisun sijaan kuitenkin nostettaisiin se matto pois, tuuletettaisiin oikein kunnolla ja alettaisiin tarkastella, että mitäs kaikkea sinne on tullut piilotettua?

Jotain tällaista tuuletusta hakee some-kamppis "Paperipussi pelastaa, kun sisäilma ahistaa". Haastankin nyt tätä kautta jokaista osallistumaan kyseiseen tapahtumaan ja jakamaan haastetta eteenpäin! Osoita tukesi ja käy lisäämässä tapahtumasivulle oma kuvasi hastagilla #paperipussipelastaakunsisäilmaahistaa tai lisää kuva omaan blogiisi. Kuinka paljon paperipussipäitä löytyy somesta kuukauden kuluttua?!

Itse ajattelen, että tämä paperipussin päähän vetäminen kuvastaa tilannetta useallakin tavalla. Ensinnäkin se kuvastaa hoitomuotoa, joka kertoo ajattelusta, että sisäilmasairaan oireet olisivat korvien välissä. Toiseksi se kuvastaa myös ajatusta "poissa silmistä, poissa mielestä"; ihminen oireineen piiloutuu ja sitten hyssytellään. Kolmanneksi tässä on tärkeä osoitus siitä, miten vertaistuki, huumori ja asioiden jakaminen voivat auttaa jaksamaan!

Paperipussiterapiaa

Tiedättekö sen tunteen, kun menette lääkärille kertomaan pahasta vatsataudistanne ja hän kehottaa hengittelemään paperipussiin taudin selättämiseksi? Tai kun kerrotte potevanne korkeaa kuumetta, ja saatte lääkäriltä kasan paperipusseja kotihoitoa varten? Puhumattakaan murtuneesta lonkastanne, jonka kipsauksen voi unohtaa, koska paperipussihengittely on huomattavasti edullisempaa ja vie vähemmän kaikkien resursseja?

Ei kuulosta tutulta?

Tiedättekö sen tunteen, kun kerrotte lääkärille oksentaneenne neljä päivää putkeen ja epäilevänne vatsatautia, ja näette lääkärin katseesta sanat "ei noroviruksesta sairastu"? Tai kun lääkäri mittaa ruumiinlämmöksenne 39 astetta ja toteaa, että kuume kyllä laskee kun lakkaatte pelkäämästä sitä kuumemittaria? Ja kun valittelette murtuneen lonkan aiheuttavan särkyä, ja saatte ohjeeksi vähän enemmän rasittaa sitä lonkkaa, niin siihen särkyynkin ajan kanssa tottuu?

Aika absurdeja ajatuksia?

Menepä kertomaan lääkärille, että alat voida pahoin sisäilmaongelmaisessa tilassa. Kerro, että ruumiinlämpösi laskee tai nousee radikaalisti, kun altistut homeille. Mainitse myös nivelsäryt, jotka pahenevat altistuksessa, sekä voimakkaiden kemikaalien aiheuttama huimaus. Ja kappas, ollaankin maailmassa, jossa paperipussiin hengittely on ihan todellinen ehdotettu hoitomuoto. Sen ohella voi toki ajatella positiivisemmin ja siedätystäkin kannattaa kokeilla. Kuinka monelle myrkylle muuten sinä olet elämäsi aikana varta vasten siedättänyt itsesi?

Voidaanko antaa oireenmukaista hoitoa, jos oireita ei uskota todeksi? Tai kun niiden olemassaolo kyseenalaistetaan siksi, että ei välttämättä tiedetä ihan tarkalleen minkälainen mekanismi niiden takana on? Tai ei haluta tietää, kun se ei sovi siihen, minkälaiseksi mekanismi on ennen kuviteltu? Sisäilmasairaana oireiden mukaista hoitoa saadakseen täytyy ensin löytää lääkäri, joka uskoo. Sitten tullaankin siihen, että oireenmukainen hoito tässä tapauksessa tarkoittaa ennen kaikkea altisteiden välttämistä. Moni sairastunut kokee kuitenkin tärkeänä ihan jo kokemuksen siitä, että voimakkaita oireita ei kuitata epäuskoisella hymyllä, josta likinäköinenkin näkee lukea sanat "oletko tosissasi?". Olisi ihanaa, jos katse sanoisi ennemmin vaikkapa "en vielä tunne tätä aihetta, mutta olen hyvin kiinnostunut tuosta, mitä juuri kerroit".

Tiedän, että en ole ainoa, jolle tässä home-kemikaali-sisäilmaongelma-labyrintissä pujottelu olisi ollut huomattavasti raskaampaa ilman vertaistukea. Yhdessä olemme enemmän! Tänään vertaistukiryhmässä, aivosumujen ja homedementian keskellä, syntyi idea: PAPERIPUSSIKAMPPIS. Nyt paperipussit päähän ja pelottomasti homebaanalle, eikö!?

Tärkeää työtä terveen sisäilman eteen tekee Terve Sisäilma Ry jonka Blogista löytyy nyt yksi jos toinenkin paperipussipää!

Kultaa sadepilvien reunoissa

Tänä vuonna...

Olen saanut paljon.

Olen kohdannut sydämellisen lääkärin, joka uskoi minua ja auttoi yhdistelemään homealtistusten ja oireiden palapelissä palasia kohdilleen. Olen saanut kotiini mikrobitutkijan, johon saatoin luottaa ja joka vaikutti aidosti haluavan, että tilateemme ratkeaa parhain päin.

Olen saanut perheeltäni tukea monin eri tavoin. Olen saanut viedä lapsia mummille hoitoon voidakseni pakata irtaimistoa pois remontin alta. Olen saanut konkreettista apua pakkaamiseen ja tavaroiden kuskaamiseen kaatopaikalle.

Olen käynyt lasten kanssa siskoni luona, missä serkusten leikkiessä on valmistunut hyvää ruokaa koko porukalle. Olen päässyt syömään valmiiseen pöytään ollessani väsynyt tekemään itse ruokaa ja oman keittiöni ollessa terveydelleni haitallinen. Olen saanut viettää kesällä tunteja leikkipuistoissa siskon ja lasten kanssa, ja syödä leikkien lomassa evästä piknikviltillä.

Olen päässyt siskon kanssa kuuntelemaan mahtavaa gospelkuoroa hänen hankittua liput konserttiin minua piristääkseen. Olen tehnyt perheeni kanssa irtioton arjesta ja lähtenyt ensimmäistä kertaa vuosiin lomalle toiseen kaupunkiin. Olen vienyt lapsia Linnanmäelle ja iloinnut heidän ilostaan. Olen käynyt lasten kanssa tiedekeskus Heurekassa ja ihmetellyt hurjia käärmeitä Tropicariossa. Olen katsellut lasten riemua.

Olen päässyt mieheni ja lasten kanssa asumaan yli kuukaudeksi anopin kotiin hänen ollessa itse matkalla. Olen löytänyt viime tipassa juuri ennen koulun alkua meidän perheelle sopivan kaksion aivan oman kotimme ja esikoisemme koulun läheltä. Olen tehnyt tuohon kaksioon hakemuksen ja hyvin pian sen jälkeen vuokrasopimuksen. Olen saanut ystäviltä ja siskolta lainaan huonekaluja voidakseni tehdä väliaikaisesta asunnosta toimivan kodin.

Olen käynyt kesällä lasten kanssa toritapahtumassa ja voittanut siellä onnenpyörässä jokaiselle lapselle jonkin palkinnon, mukaan lukien onnenpyörän pääpalkintona olleen ison leluauton. Olen osannut iloita näistä palkinnoista suuresti jouduttuani viemään lapset home-evakkoon ilman yhtään tuttua lelua.

Olen voittanut arvonnassa mahdollisuuden osallistua kilpailuun, jossa voi voittaa rahaa. Olen voittanut kilpailusta perheemme kahden viikon ruokarahan suuruisen summan, vain minuutteja sen jälkeen, kun olin miettinyt, miten rahamme tulevat riittämään kahden viikon kuluttua olevaan palkkapäivään asti.

Olen saanut facebookin kautta kannustavia yhteydenottoja kavereilta, joiden kanssa emme ole vuosiin nähneet. Olen löytänyt sosiaalisesta mediasta homeongelmien kanssa kamppaileville tarkoitetun vertaistukiryhmän. Olen nähnyt, että vertaistuessa on voimaa.

Olen oppinut pitämään puoliani. Olen aloittanut matkan itseeni ja alkanut ymmärtää omia toimintatapojani. Olen opetellut delegoimaan ja ottamaan vastaan apua. Olen opetellut pyytämään apua.

Olen saanut tukea työkavereiltani joutuessani jäämään salakavalasti alkavan uupumuksen takia sairaslomalle. Olen kokenut työtiimini välittävän hyvinvoinnistani.

Olen saanut pitkin kesää kuulla ihmettelyjä, kuinka jaksan hymyillä asuntomme homeremontista ja sen aiheuttamasta tilanteesta puhuessani. Olen todennut sen olevan ainoa keino jaksaa. Olen kaiken huolen ja murheen keskellä tuntenut asioiden järjestyvän aikanaan.

Tänä vuonna olen saanut paljon.