Sisäilman sairastuttamat

Meitä on paljon. Sisäilmasta sairastuneita nimittäin. Tuolla jossain - ja tässä ihan lähellä - on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät pahasti herkistyttyään löydä sopivaa asuntoa. Perheitä, jotka joutuvat muuttamaan kerta toisensa jälkeen. Lapsia, jotka joutuvat vaihtamaan koulua joko asuinalueen vaihtuessa tai oman koulun sairastuttaessa. Työikäisiä aikuisia, jotka joutuvat luopumaan työstään, koska työpaikka ei ole sisäilmaltaan terve. Tai koska työssä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, ja ihmiset kantavat vaatteissaan yllättävän paljon home- ja kemikaalialtisteita. Sillä kyllä vain; herkimmät saavat oireita myös näistä kanssaihmisistä. Alan pikkuhiljaa tajuta itsekin täyttäväni tämän määritelmän. Ei mikään kevyt juttu sosiaalialalla työskentelevälle.

Tiedättekö, kun kaupassa ohitsesi kulkee vanha mies, ja nenääsi kulkeutuu tietynlainen ominaistuoksu. Voit mielessäsi nähdä tuon miehen tunnelmallisen kotitalonsa tuvassa lisäämässä puita takkaan. Keittiössä samanlaisella ominaistuoksulla varustettu mummo keittelee isännälle kahvia. "Voi kun kotoisa vanhan mummolan tuoksu tuosta vanhuksesta tulee", ajattelet. Tunnelmallisen kotoisana pitäisit myös kotimökin tuoksua, jos tulisit sinne kutsutuksi. Varoitus idyllisen mielikuvan särkemisestä! Seuraa katsaus omaan nykyiseen maailmaani: Ohitseni kulkee vanha mies ja nenääni kulkeutuu ominaistuoksu. "Mikrobiperäistä hajua!", ajattelen, ja käännän pääni ennen kuin alan voida huonosti. Voin mielessäni nähdä tuon miehen vanhassa rintamamiestalossaan, joka aikapäivää sitten on monilta osiltaan lahonnut. Mikrobivaurioituneessa keittiössä mummo keittelee isännälle rohtoja pahentuneeseen yskään, ja vaikertaa kipeitä niveliään.

Ihmiselle, joka ei reagoi - tai tiedä reagoivansa - millään tavalla läpimädässäkään talossa, sisäilmasairauksista puhuminen voi kuulostaa hurjalta liioittelulta. Juttu on kuitenkin niin, että tässä sairaudessa on kyse kumulatiivisesta ilmiöstä. Se, mikä vielä kaksi vuotta sitten ei olisi aiheuttanut lainkaan oireita, voi tänä päivänä saada aikaan voimakkaan reaktion, jota pitää lääkitä esimerkiksi astmalääkkein tai kortisonilla.

Kun on oikein syvällä homekatastrofin pyörteissä, voi joskus syyllistyä siihenkin, että kaikki mahdollinen tuntuu johtuvan homeesta. Kynsi katkeaa tai kompastut maton reunaan, ja mieleen syöksyy huoli siitä, mille tällä kertaa olet altistunut. Kuitenkin maailmassa, jossa monet sisäilman sairastuttamat saavat kokea melkoista vähättelyä kohtaamiensa ammattilaisten taholta, pitää olla lupa pohtia myös niitä mahdottomalta tuntuvia oireita. Ja ne oireet ihan aikuisten oikeasti ja tutkitusti ovat myös muuta kuin perinteistä nuhaa ja yskää. Paljon on tutkittu ja paljon on vielä tutkittavaa, joten siksi. Siksi pitää saada miettiä myös vaikkapa sitä, käskinkö tänään lapsiani tilaamaan taksin toiseen kerrokseen siksi, että hometoksiinit sekoittivat päätäni. Ja näin siis siitäkin huolimatta, että siihen ajatusten takkuiluun voi olla - ja usein onkin - myös muita, perinteisempiä syitä. Kuten nyt vaikka se kuuluisa univelka.

Ne ammattilaiset, joiden taholta kerroin sisäilmasta sairastuneiden kokevan vähättelyä...no ne on kuulkaa monen alan edustajia. Ensimmäiset vähättelevät katseet ja toteamukset kohdataan tyypillisesti esimerkiksi isännöitsijää tavatessa.

   
"En kyllä usko, että siellä mitään hometta on... sä oot varmaan allerginen kissoille/siitepölylle/naapurin Veijolle... Ei hometta tarvi pelätä..."

Isännöitsijän tilalle voi työpaikallaan sairastuneen kohdalla kuvitella liudan työnantajan edustajia. Pahimmista sisäilmaoireista kärsivä - tai se joka uskaltaa avata suunsa - voi saada työyhteisössä hankalan tyypin leiman.

   "Sä oot vaan niin herkkä... ei täällä kukaan muu oireile..."

Sitten on erilaisia rakentamisen ja remontoinnin ammattilaisia, joiden kanssa saa jännittää, tekevätkö ne tosissaan sitä, mitä ovat tekemässä. Ei tarvitse omata superherkkää intuitiota huomatakseen, jos remppakaverin otteissa näkyy pientä vähättelyä tai huolimattomuutta.

   "No vaihdetaas nyt tässä rouvalle puhdas alajuoksupuu vähän kastuneen (lue:näkyvästi mikrobivaurioituneen) tilalle..."

Tällaista asenneongelmaa huomattavasti vaarallisempi suhtautuminen on kuitenkin tällainen:

   "No ei kai se nyt haittaa jos nää lahot alajuoksupuut jätetään tänne rakenteisiin... nehän jää piiloon..."

Loppuhuipennukseksi tässä ammattilaisten luettelossa halusin säästää ammattikunnan, jonka puoleen me olemme tottuneet luottamuksella kääntymään nimenomaan sairauden vaivatessa - lääkärit. Valitettavasti epäuskoisilta katseilta, vähätteleviltä sanoilta ja "vähän sinnepäin" toteutetulta työltä ei voi tämänkään ammattikunnan kohdalla välttyä.

   "Ei tällaisia niveloireita voi homeesta tulla... Nää on nyt vähän epätyypillisiä nämä oireet, että ei voi tietää mistä johtuu... no verikokeista ei nyt oikein ole hyötyä... Jospa kuitenkin oot masentunut?"

Kaikista esitetyistä ammattikunnista löytyy päteviä tekijöitä ja jos on oikein onnekas, löytää omaan verkostoonsa parhaat helmet. Tekstissä en viittaa yksittäisiin henkilöihin ja esitetyt kommentit ovat fiktiivisiä, joskin vahvasti tositapahtumiin perustuvia. Jos edustat jotain mainituista ammattiryhmistä, älä ota itseesi esimerkeistä. Kurkista mieluummin peiliin; ehkä olet juuri tuollainen mainitsemani helmi?

Tällaisia mietteitä ollut lähipäivinä...ja -viikkoina. Eilen tapasin pitkästä aikaa lääkärini, ja tapaamisesta lähti yksi jos toinenkin ajatusprosessi käyntiin. Kirjoittanen niistä lisää päästyäni prosessissa eteenpäin. Lupaus blogipolun varrelle: Vielä joskus kirjoitan tekstin akuutissa tunneryöpyssä ilman vahvaa sensuuria. (Ehkä!) Ja toinen lupaus: Ensi kerralla kirjoitan jotain positiivista.

Ps. Se oli muuten hissi, mikä niiden lasten piti tilata toiseen kerrokseen.