Remontteja ja selviytymiskeinoja

Kun viime syksynä aloin kirjoittaa blogia, aloitin kuvaamalla minkälaista myllerrystä homeiden tulo elämään on tuonut. Totesin tuolloin myös, että pystyin vihdoin jäsentelemään ajatuksiani tilanteesta. Koin, että myrskyssä oli tullut kohtalaisempi tuuli ja oli mahdollisuus katsella, mitä ympärillä olikaan tapahtunut.

Nyt myrskytuuli on valitettavasti hieman yltynyt ja huomaan sen vaikeuttavan kirjoittamaan ryhtymistä. Ei siksi, että ei olisi mitään sanottavaa, vaan siksi, että mielessä pyörii asioita vähän liikaakin. Tunnistan itsessäni piirteen - tai oikeammin tavan - että kun hoidettavia asioita on liian paljon, en meinaa pystyä tarttumaan yhteenkään niistä. Tästä seuraa se, että jatkuvasti on todella kiireinen olo. Mielessä painaa tuhat ja sata tekemätöntä asiaa ja tuhat uutta asiaa tekee tuloaan. Aivot uskovat täysin sen, että kyllä tässä nyt ollaan mielettömän kiireisiä. Ja tavallaan tämä on totta, mutta sitten kun huomaa tunteneensa itsensä kiireiseksi istuttuaan lamaantuneena "sohvalla" (selitän lainausmerkit myöhemmin) miettimässä mistä aloittaisi, tulee väistämättä mieleen pitäisikö jotain tehdä toisin.

sisäilmasairaan muuttokuorma


"Äiti vie tää aarrekivi väliaikaisasunnolle".

Näin pyysi neljävuotias, jonka puheessa väliaikaisasunto ja homeremontti ovat yhtä luontevia sanoja kuin leikkipuisto ja pyöräily. Asustamme siis parasta aikaa vuokrakaksiossa ja tein tämän ratkaisun siksi, että haluan olla varma oman asuntomme terveellisyydestä ennen kuin voin siellä hyvillä mielin asua. Otimme omasta kodista mukaan vaatteita, joitain astioita, muutaman lelun sekä peitot ja tyynyt. Näistä peitot ja tyynyt vaihdettiin uusiin heti kun pystyimme hankkimaan uudet tilalle. Etenkin petivaatteiden kohdalla on oltava huolellinen, ettei tule kantaneeksi oman asunnon sisäilmaärsykkeitä mukanaan evakkoasuntoon. Jos siis mielii päästä ärsytysoireista eroon. Huonekaluja meillä ei aluksi ollut lainkaan, vaan ainoastaan patjat lattialla. Nyt vuokra-asunnosta löytyy sängyt lapsille, mutta olohuone on yhtä isoa tyhjää tilaa. Tai sana "iso" on ehkä vähän liioittelua; puhutaanhan 51 neliön kaksiosta, jossa majailee kaksi aikuista ja kolme liikkuvaista lasta. "Sohvan" virkaa toimittaa yksi lastenpatja. Edellisessä väliaikaisasunnossa lapset katselivat välillä piirrettyjä kannettavalta tietokoneelta, kun asunnossa ei ollut televisiota. Nyt kannettava tietokoneeni meni rikki ("sopivaan" aikaan - tiedän), joten lastenohjelmia katsellaan kännykän näytöltä, jos ylipäätään katsellaan. Olen mielessäni naureskellut seuratessani kolmea lasta katselemassa piirrettyä älypuhelimen näytöltä - hieman on ruutu pienentynyt oman kodin 46 tuuman näytöstä.


Aamupalalla uudessa väliaikaisasunnossa

Väliaikaiskodin askeettisuus ja vähäiset aktiviteettimahdollisuudet eivät kuitenkaan ole ongelma, joka merkittävästi vaivaisi mieltä. Isompi huoli on esimerkiksi omasta ja lasten terveydestä sekä toipumisen edistämisestä. Ja siitä, mitä on tehtävissä oman kotimme sisäilman parantamiseksi ja voinko edelleen rehellisesti sanoa lapsille, että koti saadaan kuntoon ja muutamme sinne pian takaisin. Haluan kovasti uskoa näin, mutta kuten olen aikaisemmin sanonut, kaiken on onnistuttava nyt, tai sitten on annettava olla.

muuttovalmisteluja

Minulla on ollut jo nuoresta pitäen sellainen tapa, että kun edessä on jotain jännittävää tai epämiellyttävää, yritän katsoa sen tilanteen yli johonkin miellyttävään hetkeen. Jos nyt vaikka nuorempana oli hammaslääkäriaika maanantaina, niin tietoisesti vein ajatuksiani keskiviikolle sovittuun leffailtaan. Mukavaa keskiviikkoa miettiessä se ikävä maanantai ensinnäkin sai vähemmän tilaa ajatuksissa ja toiseksi siitä tuli asia, jonka nyt vaan pitäisi tapahtua, jotta voidaan päästä siihen mukavaan asiaan.



vuosi sitten pakattua
irtaimistoa
odottamassa kohtaloaan

Eli jos nyt vaikka huhtikuussa ollaan home-evakossa, niin voisin tietoisesti yrittää viedä ajatuksiani toukokuulle sovittuun...tai no kesäkuussa olevaan...heinäkuun... Myönnetään; tämän ajattelutavan toteuttaminen on hiljattain ollut vähän haasteellisempaa. Ei mahdotonta, mutta vaativampaa. Eikä vähiten siksi, että kaikki tuntuu pyörivän tämän sisäilmaongelman ja sen aiheuttamien lieveilmiöiden ympärillä. Kun ihminen joutuu homepyöritykseen, ulottuvat vaikutukset kaikkiin elämän osa-alueisiin taloudesta sosiaalisiin suhteisiin ja terveydestä harrastuksiin. Vaikutukset voivat olla niin laajat, että aiheesta on syytä tehdä oma kirjoituksensa.

Osittain edellä kuvaamani ajattelutavan kanssa käsi kädessä kulkee myös toinen minulle luontainen selviytymiskeino; asioiden lokerointi. Olen opetellut käsittelemään aktiivisesti vain tiettyä määrää asioita, ja ensisijaisesti joka hetki vain sellaista asiaa, jolle on jotain tehtävissä. Ne sata muuta asiaa olen mielessäni sullonut niin tiiviiseen lokeroon, että niillä ei ole mitään asiaa tulla häiritsemään meneillään olevasta tehtävästä suoriutumista. Joskus onnistuu, joskus ei. Mistä tulikin mieleeni, että tällainen on ollut elämänfilosofiani kirjaimellisesti pottaikäisestä asti; potalla istui tomera kaksivuotias, joka pissan tuloa odotellessaan totesi huolettomasti "Jos tulee ni tulee, jos ei ni ei".

Lähiaikoina nämä kuvailemani tavat ovat vähän jääneet syrjään. Peruselämänfilosofiani ei ole muuttunut ja tälläkin hetkellä yritän muistaa hymyillä aina kun vain hymy jostain irtoaa. Ulospäin ei ehkä ihan heti huomaa, minkälainen myllerrys arkeamme ja ajatusmaailmaani hymyn takana koettelee. Vaakakupeissa on painavia osasia. Nyt tavoittelen kuitenkin jonkinlaista ryhtiliikettä vähentääkseni postauksen alussa mainitsemaani kiireen tuntua ja stressiä. Yritän nyt ainakin ottaa nämä tutut selviytymiskeinot käyttöön ja suunnata katseen edessä oleviin positiivisiin hetkiin. Sehän tarkoittaa vain sitä, että täytyy alkaa suunnitella mukavaa ohjelmaa keväälle ja kesälle! Grillikausi avattiin siskon ja lasten kanssa jo huhtikuun alussa. Ja kesäpiknikien suunnittelukin on jo puheen tasolla aloitettu.

grillikauden avaus

Oman toipumiseni tueksi minun on ihan pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja aloittaa ruokavalioremontti. Kun talvella kirjoitin sokerittomasta ruokavaliostani, oli seuraava aiheeni irtokarkit ja sokerilakon rikkominen. Sen vuoksi tuntuu nyt vähän riskialttiilta kirjoittaa mitään ruokavalioremonttiin liittyvää. Mutta silläkin riskillä, että päädyn tämän kirjoituksen jälkeen perustamaan oman kotivehnämyllyn tai avaamaan sokerileipomon, sanon nyt, että aion kokeilla vehnätöntä (ehkä laajemminkin viljatonta) ruokavaliota. Myös sokeri saa palata tarkemman suurennuslasin alle. Kortisonin syöminen, univelka, stressi, aterioiden korvaaminen suklaalevyllä... nämä kaikki tuntuvat olossa ja näkyvät turvonneena olemuksena. Painonpudotus ei ole ensisijainen tavoitteeni, vaikka ei muutama miinuskilokaan haittaisi. Katsotaan palaanko tänne häntä koipien välissä kertomaan kokeilun epäonnistumisesta vai joko voisin kertoa myös oikeiden ruokavalintojen kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta olotilaan. Olen senkin kokenut, ja näillä nivelturvotuksilla luulisi löytyvän motivaatiota tähdätä tuohon kokemukseen uudestaan! Ja jos menee metsään, niin ainahan voin vaihtaa puheenaihetta ja keskittyä vain homeeseen tai vaikkapa diabetekseen ;)